B-tyttöjen SM-sarja starttasi perjantai-iltana vierasottelulla Ylöjärvellä Pirkkalan Pirkkoja vastaan.
Otteluun lähdettiin selkeästi haastajan asemasta, sillä Pirkkoja pidetään ehdottomana ennakkosuosikkina B-tyttöjen SM-sarjassa. Ottelu alkoi selkeästi tunnustellen ja ensimmäistä maalia saatiin odottaa lähes 9 minuuttia kunnes illan tehokkain tyttö Suvi Hämäläinen (3+1) siirsi Pirkat johtoon ja ajassa 15.07 tuli lisää lunta tupaan kun Tea Hoikkala teki 2-0. Tästä ryhdistäytyneenä Jenna Ronkainen teki aivan erän loppuun (19.55) kavennuksen. Tauolle tilanteessa 2-1 ja tässä vaiheessa hyvällä hengellä koppiin.
Toiseen erään todella hyvällä temmolla ja asenteella kavennusmaalia jahtaamaan mutta valitettavasti omissa soi ajassa 22.40 ja tilanne 3-1. Jenna Ronkainen päätti ettei anneta periksi ja Kaie Sinorin syötöstä illan toinen maali Jennalle ajassa 27.01 Tilanne 3-2 ja kaikki näytti olevan pelissä vielä auki. Sitten alkoikin Pirkkojen maalitehtailu; 3 minuutissa ja 20 sekunnissa maaliverkko heilui 3 kertaa ja tilanne 6-2. Jostain tytöt kaivoivat taisteluasenteen ja tekivät 2 maalia vielä erän loppuun; Kaie kavensi Jennan syötöstä 6-3 ja Henni Hakala vielä maalasi Lotta Kuparisen syötöstä ja erätauolle 6-4 tilanteessa.
Viimeiseen erään lähdettiin hakemaan ahnaasti voittoa, mutta viimeisessä erässä tuli näkyviin Pirkkojen rutiini, henkilökohtainen taito sekä sovittujen asioiden noudattaminen tiukassakin paikassa ja niinpä viimeinen erä Pirkoille 3-0. Lopputulos 9-4... Tulos antaa aavistuksen väärän kuvan pelin kulusta, sillä pelin kulku oli melkolailla tasaista ja Pirkoille torjuntoja jopa enemmän kun Elliina Pajulle maalillamme. Jennalle, Kaielle ja Hennille täydet pisteet kauden avauksesta, loistavaa ennakkoluulotontatekemistä!
Paljon hyvää jäi pelistä käteen tappiosta huolimatta ja on hyvä jatkaa sunnuntain peliin PSS:ää vastaan.
19' | Maali | Ronkainen Jenna |
19' | Maalisyöttö | Hakala Henni |
27' | Maali | Ronkainen Jenna |
27' | Maalisyöttö | Sinor Kaie |
37' | Maali | Sinor Kaie |
37' | Maalisyöttö | Ronkainen Jenna |
39' | Maali | Hakala Henni |
39' | Maalisyöttö | Kuparinen Lotta |