1
SYY
19.15
Miehet, Harjoitusottelut

Panthers Miehet - Steelers II  10 - 1

Riihimäen Urheilutalo

Edustus pelasi ensimmäisen kotiharkkapelinsä Urheilutalolla Steelersin II-joukkuetta vastaan. Ottelu kiinnosti myös paikallisia salibandyfaneja, sillä yleisöä oli saapunut paikalle ilahduttavasti n. 150 henkilöä.

Panthers ei saanut konettaan käyntiin avauserässä. Syöttöharhoja tuli paljon ja kaksinkamppailuja hävittiin järjestäen. Steelersin epätarkka viimeistely ja maagista torjuntatyöskentelyä esittänyt Jani Järvinen estivät vierailijoita karkaamasta johtoon. Ottelun avausmaalin teki lopulta Panthers, kun Teo Laurila tiputti kulmasta viivaan Matias Kulhorannalle, jonka raivolämäri painui tolpan kautta maalin perukoille. Kauaa ei kotijoukkue saanut johtoasemassa pelata, sillä Steelers kuittasi pelin tasoihin heti seuraavassa vaihdossa. Erän viimeisellä minuutilla Panthers sai ylivoiman, mikä käytettiin tehokkaasti. Tuoreimmat vahvistukset juonivat maalin, kun Samuli Hirvonen syötti Timi Aholan tekemän johto-osuman.

Toisesta erästä eteenpäin Panthers paransi peliä ja Steelersin maalintekopaikat olivat todella vähissä. Vierailijat pystyivät kuitenkin varjelemaan omaa maaliaan lähes erän puoliväliin saakka. Tämän jälkeen kotijoukkue sai maalihanat auki ja takoi erän loppuun mennessä viisi maalia. Ensin Marko Sipronen tarjoili päädystä Nico Matilaiselle, joka kiskaisi pallon vastustamattomasti etuyläkulmaan. Vain pari minuuttia tästä Laurila huudatti kotiyleisöä seuraavan kerran tarkalla tolpan kautta maalin kilahtaneella rannelaukauksella. Hyökkäyspään pallonriiston jälkeen Aake Väisänen sivalsi viidennen maalin ja Matilainen kiepautti maalinkulmalta kuudennen. Erän viimeisellä sekunnilla Lassi Ankkuri hakkasi pallon maalin edestä verkon uumeniin ja erätauolle lähdettiin selvissä 7-1 numeroissa.

Isosta maalierosta huolimatta Panthers keskittyi hyvin, piti pelin kontrollissaan ja lisäsi tasoaan vielä kolmannessa erässä, joka oli kotijoukkueelta illan paras. Vahvan painostuksen jälkeen maalisarakkeeseen saatiin lopulta 10 merkintää. Laurila teki kahdeksannen maalin Hirvosen syötöstä. Kaksi viimeistä maalia oli vuonna 2000-syntyneen B-juniori Niko Einiön käsialaa. Ensin ylivoimalla hän seurasi hyvin maalin edessä pomppineen pallon ja tökkäsi sen maaliin. Toinen maali syntyi näyttävän vastahyökkäyksen päätteeksi, missä lopulta Ankkuri syötti Einiölle, joka viimeisteli maalintekijän varmuudella loppunumeroiksi 10-1.

Valmentajista Tommi Ojala summasi pelin lyhyesti:

-Puolustuspeli parantuu koko ajan. Kolme maalia omiin kahteen peliin on loistava suoritus. Tänäänkään kaverilla ei ihan hirveästi paikkoja ollut ensimmäisen erän sähläyksen jälkeen. Pallon kanssa ei oikein saada kaikkea irti. Sitä pitää vielä rutkasti parantaa, jos meinataan kärkijengeille sarjassa pärjätä.

Harjoitusottelut jatkuvat ensi viikolla, kun torstaina Urheilutalolle saapuu vierailulle FBC Raseborg ja lauantaina Riihimäki-Hyvinkää kaupunkiottelun huipentaa miesten ottelu SCH:ta vastaan.

Panthers-tehot:

  • Teo Laurila 2+1
  • Nico Matilainen 2+1
  • Niko Einiö 2+0
  • Lassi Ankkuri 1+1
  • Samuli Hirvonen 0+2
  • Mikko Hassinen 0+2
  • Matias Kulhoranta 1+0
  • Timi Ahola 1+0
  • Aake Väisänen 1+0
  • Marko Sipronen 0+1
  • Tuomas Ojala 0+1
  • Henri Heikkilä 0+1
Tilastot

10 - 1

Steelers II
2 - 15 - 03 - 0
6'MaaliKulhoranta Matias
6'MaalisyöttöLaurila Teo
19'MaaliAhola Timi
19'MaalisyöttöHirvonen Samuli
29'MaaliMatilainen Nico
29'MaalisyöttöSipronen Marko
31'MaaliLaurila Teo
31'MaalisyöttöHassinen Mikko
35'MaaliVäisänen Aake
35'MaalisyöttöOjala Tuomas
36'MaaliMatilainen Nico
36'MaalisyöttöHeikkilä Henri
39'MaaliAnkkuri Lassi
39'MaalisyöttöHassinen Mikko
49'MaaliLaurila Teo
49'MaalisyöttöHirvonen Samuli
53'MaaliEiniö Niko
53'MaalisyöttöMatilainen Nico
59'MaaliEiniö Niko
59'MaalisyöttöAnkkuri Lassi

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista